Uncategorized

Toukokuun tavaramerkki: Kutomaa

Toukokuun tavaramerkki: Kutomaa

Kutomaa on aina jonkun tekemää. Se kertoo käsityöperinteisestä valmistustekniikasta. Mielikuvissa sanan ympärille voi kietoutua kokonainen maailma. Näillä perustein Katja Akkasen oli helppo valita toiminimekseen Kutomaa, joka sanana oli pyörinyt hänen mielessään. Alusta asti hänelle oli selvää, että nimestä tulisi myös käsityöyrittäjäksi ryhtyneen muotoilijan tuotebrändin nimi.

Tavaramerkiksi Kutomaa rekisteröitiin toukokuussa 2021 Akkasen itse tekemän hakemuksen perusteella nopeasti alle kuukaudessa.

Huhtikuun tavaramerkki: Läpsteri

Huhtikuun tavaramerkki: Läpsteri

Läpsteri kutkutti kivasti kuulijoiden korvia, kun se pulpahti esiin ErgoFinlandin kahvipöytäkeskustelussa. Siinä se oli, mitä oli lähdetty hakemaan: kertova ja hauska nimi yrityksen kehittämälle uudelle sylitasolle. Omaperäinen ja erottuva sana napattiin heti käyttöön. Samalla ymmärrettiin, että naseva nimi kiinnostaisi varmasti Suomessa muitakin ja se kopioitaisiin tuota pikaa. Siksi yritys päätti nopeasti suojata oivalluksensa ja saada yksinoikeuden sanan käyttöön.

Maaliskuun tavaramerkki: Stedi

Maaliskuun tavaramerkki: Stedi

Uudella tavaramerkillä tuttu tehtävä erottuu markkinoilla Stedi on käteisrahahuolto- ja turvallisuuspalveluja tarjoavan Reila Palvelut Oy:n brändinimi palveluvartijalle. Hänen työstään noin...

Tammikuun tavaramerkki Loihe

Tammikuun tavaramerkki Loihe

Loihe Oy syntyi alkuvuodesta 2019, kun kaksi pitkään alalla toiminutta ja samat arvot jakanutta liikelahjayritystä oli päättänyt uskomattomien yhteensattumien kautta ryhtyä kehittämään toimintaa yhdessä ja muuttamaan toimialaa entistä vastuullisemmaksi.

Alusta alkaen oli ollut selvää, että uudelle yritykselle annetaan täysin uusi nimi ja yrityksen arvokas aineeton omaisuus suojataan, jotta työtä voidaan viedä eteenpäin luottavaisin mielin. Niinpä yrityksen nimelle ja kahdelle kuviomerkille haettiin tavaramerkkejä ennen nimen julkistamista.

Loihe-sanamerkki ja kuviomerkki, jossa on sanallinen osa, rekisteröitiin tavaramerkeiksi tammikuussa 2019. Jo kuukautta aiemmin oli ehditty rekisteröidä erillinen kuviomerkki.

Lokakuun tavaramerkki Sinisanko

Lokakuun tavaramerkki Sinisanko

Tekninen siivousämpäri on tuplasti suojattu SINI-tuote

– Sinisangossa on niin paljon erilaisia ominaisuuksia, että olisimme halunneet sille patentin. Sitä emme saaneet, joten suojasimme tuotteen tavaramerkillä. Sanko on tavallaan tuplasti suojattu, sillä onhan myös SINI rekisteröity tavaramerkkimme. Brändinä se on meille tärkein ja kattaa paljon, kertoo tuotepäällikkö Marika Karppinen Sinituote Oy:stä.

Sinisanko rekisteröitiin sanamerkkinä tavaramerkiksi lokakuussa 2018. Hakuprosessi alkoi tuotteen tullessa markkinoille reilut puolitoista vuotta sitten.

Elokuun tavaramerkki: Pihtiputaan Mummo

Elokuun tavaramerkki: Pihtiputaan Mummo

Mitä olisi Pihtiputaan kunta ilman Pihtiputaan Mummoa?

Mummohistoria ulottuu vuosisatojen taa, mutta julkisuuteen Pihtiputaan Mummo tulla tupsahti varsinaisesti 1960-luvulla.

Vuonna 2000 pihtiputaalainen Mummonmökkitie-yhdistys rekisteröi Mummon tavaramerkikseen kolmeen tavaramerkkiluokkaan. Elokuussa 2018 Pihtiputaan kunta päivitti Mummon brändiä ja laajensi tavaramerkin kattamaan peräti 15 luokkaa.

Huhtikuun tavaramerkki: Green Line

Huhtikuun tavaramerkki: Green Line

Palvelukonsepti mahdollistaa puhtaamman puunkorjauksen

Fomatec Green Line on ekologinen ja luonnonarvoja kunnioittava tuote- ja palvelukokonaisuus puunkorjausta tekeville metsäkoneyrityksille, jotka haluavat olla mukana rakentamassa puhtaampaa tulevaisuutta.

Green Line -kuviomerkki rekisteröitiin Fomatec Oy:n tavaramerkiksi 16.4.2018. Myöhemmin samana vuonna rekisteröitiin yrityksen slogan ”For loggers that care”.

– Aineettoman omaisuuden suojaaminen kuuluu normaaliin liiketoimintaan. Kun tuote, brändi ja slogan ovat suojattuja, tiedät tekeväsi työtä itseäsi varten. Maailma on muuttunut. Monenlaisia temppuja yritetään, mutta myös väärinkäytöksiin puututaan tänä päivänä kovalla kädellä. Kaiken varalta meilläkin on vakuutukset.

Maaliskuun tavaramerkki: Tiimatalot

Maaliskuun tavaramerkki: Tiimatalot

Uusi omistaja suojasi brändin tavaramerkkirekisteröinnillä

Tiimatalot-brändi on ollut markkinoilla reilut kymmenen vuotta, mutta niiden valmistajalla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus erilaisten hirsirakennusten tekemisestä. Hirsirakentaja MES-Wood Oy yritys osti itselleen Tiimatalot-tavaramerkin ja -liiketoiminnan vuoden 2017 lopulla.

Tiimatalot-sana rekisteröitiin MES-Woodin tavaramerkiksi 5.3.2018. Hakemus oli jätetty heti kaupan jälkeen joulukuussa 2017.

– Selkeä syy tavaramerkin ostolle oli, että pääsemme nuorena yrityksenä hyödyntämään vanhan brändin tunnettuutta, kertoo MES-Woodin toimitusjohtaja Sami Tervakoski.

Tammikuun tavaramerkki: Pimeä kahvila Pimé Café

Tammikuun tavaramerkki: Pimeä kahvila Pimé Café

Kahvittelu pilkkopimeässä herättää aistit

Pimeitä kahviloita on järjestetty Näkövammaisten liiton tiloissa ja pystytetty erilaisten tapahtumien yhteyteen. Kun vahvojen elämysten ja kokemuksellisuuden etsintä kasvoi todelliseksi buumiksi, monien kiinnostus Pimeä kahvila Pimé Caféta kohtaan heräsi. – Näimme, että oli tarvetta tehdä jotain. Jos me emme ottaisi tuotemerkkiä haltuumme, joku toinen tekisi sen. Meille Pimeä kahvila Pimé Café sopiikin kuin nenä päähän, toteaa Näkövammaisten liiton viestinnän asiantuntija Marika Mäkinen. Pimeä kahvila Pimé Café rekisteröitiin sanamerkkinä Näkövammaisten liiton tavaramerkiksi tammikuussa 2018.

Joulukuun tavaramerkki

Joulukuun tavaramerkki

Entistä ravitsevampaa ruokaa sirkoista

Entomofagia tarkoittaa hyönteisten käyttöä ihmisten ruokana. Entis on alkujaan termistä muovautunut erään opiskeluprojektin työnimi. Se eteni vikkelästi yrityksen perustamisvaiheeseen. Entis Oy ei käynyt kuitenkaan yrityksen nimeksi. Siitä tuli Entomophagy Solution Oy.

Entistä ei silti unohdettu vaan sille haettiin tavaramerkkiä lokakuussa 2017. Sana Entis rekisteröitiin Entomophagy Solution Oy:n tavaramerkiksi 15.12.2017 luokassa syöntikelpoiset hyönteiset. Ensimmäinen ruokatuote, Entis Sirkkasuklaa, tuli jo samana vuonna joulumarkkinoille.

Marraskuun tavaramerkki

Marraskuun tavaramerkki

Tahto. Sillä ei ole rajoja.

Tahto-riipus on kuvausonnettomuudessa vakavasti vammautuneen ja lujalla tahdonvoimalla kuntoutuneen freestylehiihtäjä Pekka Hyysalon sekä Kalevala Korun yhteistyönä toteuttama asennekoru.

Pekka Hyysalosta uhkui sellainen tahdonvoima, että hänen ajatuksistaan oli suunnittelijoiden helppo saada kiinni. Kaksi Kalevala Korun kultaseppää teki useampia ehdotuksia ja kertoi Pekalle, mistä he olivat saaneet inspiraationsa. Tahto nousi nimivaihtoehdoista selkeäksi ykköseksi, ja Pekka valitsi designehdotuksista mieleisensä.

Tahto-sana rekisteröitiin korut ja korutuotteet -luokkaan Kalevala Korun tavaramerkiksi 20.11.2017.

Lokakuun tavaramerkki

Lokakuun tavaramerkki

”Varför Paris, vi har ju Åbo?”

Näin kysyi ruotsalainen lehdistö Pariisin messuilla vuonna 1964, kun Timo Sarpanevan turkulaiselle vaatetustehdas Kestilälle freelancerina suunnittelema Juniper-miestenvaatekokoelma oli ilmestynyt.

Kysymyksestä muovautui vähitellen turkulaisen Uuden Muotoilun Yhdistys UMY ry:n slogan. Vuonna 2014 tehtiin ensimmäiset käsin painetut kassit, ja lause jäi elämään. ”Varför Paris, vi har ju Åbo” -lause rekisteröitiin UMY:n tavaramerkiksi 12.10.2017.

Uuden Muotoilun Yhdistys laajentaa sloganin käyttöä harkiten omien kannatustuotteidensa tekemisessä. Myös jälleenmyyjät valitaan tarkkaan. Lisäksi tuotteita voi ostaa yhdistyksen tapahtumissa.

Syyskuun tavaramerkki

Syyskuun tavaramerkki

Ekologista yritystoimintaa omassa rauhassa

Rakentajat ja remontoijat kokevat ekologisuuden jatkuvasti entistä tärkeämmäksi. Suomen Eko-Ikkunan tuotteiden ekologisuus perustuu niissä käytettävän PVC-muovin kierrätettävyyteen, erittäin hyvään lämmöneristyskykyyn sekä pitkään huoltovapaaseen elinkaareen.

- Saadaksemme tehdä Eko-Ikkunalla rauhassa töitä halusimme suojata tuotemerkin tavaramerkillä heti lähdettyämme viemään sitä eteenpäin vuoden 2017 alkupuolella, kertoo Teemu Tiilikainen, yksi Suomen Eko-Ikkunat yrityksen omistajista. Eko-Ikkunan sanan ja kuvion yhdistelmä rekisteröitiin tavaramerkiksi 15.9.2017.

Elokuun tavaramerkki

Elokuun tavaramerkki

Patentein suojattu näyttöteknologia tunnetuksi tavaramerkillä

Dispelix Oy:llä on selkeä tavoite tulla alansa huippubrändiksi. Brändin rakentaminen on iso työ. Siksi nimen suojaaminen oli tärkeää heti alussa. Tavaramerkin antama suoja myös jatkuu vielä sen jälkeen, kun patenttien antama suoja umpeutuu.

Dispelix -sana rekisteröitiin tavaramerkiksi Suomessa 8.8.2017. Hieman aiemmin rekisteröitiin yrityksen nimi- ja kuviomerkkilogo.

Yrityksen nimi on suojattu tavaramerkillä myös EU:ssa, USA:ssa, Kiinassa ja Japanissa.

Heinäkuun tavaramerkki

Heinäkuun tavaramerkki

Työyhteisövalmennusta arjessa oppien ja pelillisyyttä hyödyntäen

Tavaramerkkirekisteröinti on hyvä tapa erottua vahvasti kilpaillulla valmennusyrityskentällä. SisuTeacher on vuonna 2011 perustetun Sisu Akatemia Oy:n valmennustuote. Tuotteen nimi rekisteröitiin tavaramerkiksi 7.7.2017.

Suomalaisella varhaiskasvatusosaamisella on kysyntää. SisuTeacher ja siihen sisältyvät aiemmin rekisteröidyt tavaramerkit soveltuvat hyvin kansainväliseen käyttöön. Suomalaista tavaramerkkirekisteröintiä voi käyttää jatkossa kansainvälisen tavaramerkkihakemuksen pohjana.

Toukokuun tavaramerkki

Toukokuun tavaramerkki

Lähipuu - Yhteisömerkin käyttöönotto tehty jäsenille joustavaksi

"Aurinkokuivattu lähipuu" on 22.5.2017 Suomen sahayrittäjät ry:n tavaramerkiksi rekisteröidyn Lähipuun alkulähde. Lähipuu nostatti heti innostuksen sanamerkin rekisteröinnistä yhteisökäyttöön.

Lähipuu on rekisteröitynä tavaramerkkinä tärkeä markkinatyökalu ja sen käyttöönotto on tehty jäsenille mahdollisimman joustavaksi ja kustannuksiltaan edulliseksi.

Yhteisömerkki esiteltiin ensi kerran yhdistyksen Talvisavut-tapahtumassa 2018, jossa se sai lämpimän vastaanoton. Nyt merkille haetaan jäseniä koko toimintaketjusta puun kasvatuksesta jalostukseen ja myyntiin.

Huhtikuun tavaramerkki

Huhtikuun tavaramerkki

RotuaariRalli - Rentohenkinen kaupunkiseikkailu saa porukat liikkeelle

Oulun ydinkeskustan tunnetulta kävelykadulta starttaava ja sinne päättyvä joukkuetapahtuma RotuaariRalli vetää porukoita liikkeelle, rassaa aivonystyröitä ja pistää mielikuvituksen töihin.

RotuaariRallille haettiin tavaramerkin rekisteröintiä tapahtuman suunnittelun alkuvaiheessa logon valmistuttua tammikuussa 2017. Kuviomerkki rekisteröitiin 12.4.2017 vähän ennen ensimmäistä rallia.

Rekisteröinnillä tapahtuman ideoija ja järjestäjä Tapahtumatuotanto Voltti Oy halusi varmistaa, ettei kukaan lähde varastamaan tai käyttämään muulla tavoin väärin hyvää ideaa.

Helmikuun tavaramerkki

Helmikuun tavaramerkki

Välitunti - Rajapinnat ylittävää tukea

Välitunti – Rajapinnat ylittävää tukea -slogan rekisteröitiin tavaramerkiksi 6.2.2017. Slogan on rekisteröity tavaramerkkinä kattamaan laajasti muun muassa julkaisutoiminnan, tapahtumien tuottamisen ja järjestämisen, eri-ikäisten koulutus-, valmennus- ja opetustehtävät sekä konsultoinnin ja neuvonnan.

Sloganin lisäksi Välitunti Oy:n kehittämistä työmuodoista on tavaramerkeiksi rekisteröity Löytöretkityöskentely ja tuetun asumisen Omille-tukipalvelu.

Tarkoitus on suojata tavaramerkillä myös yrityksen kuviomerkki sekä uudet ainutlaatuiset työmuodot.